Sanat Markku Pääkkönen,
sovitus Jouni Tossavainen
Gabrielille (julkaistu Parnasson toisessa kirjassa 2003)
1. TYÖ
piirsin kiinnikkeet
tapasin veljen ja sen vaimon
en juonut mitään, iloista
2.
nukkumista
nukkumista
kiinniketehtailija ei vastaa
3.
kiinnikkeet saatiin lopulta, rapujuhlat
(tämä on
kirjoitettu muistista, en esimerkiksi millään muista mitä maanantaina
sen jälkeen kun keitin ravut)
5. PÄIVÄ
otin revian
laadin työjärjestyksen
kaupan tyttö töissä, ok
6.
vähän hosumista
syönnin jälkeen laiskempaa
mutta oivalluksia, onnistumisen tunteitakin
ahdistavia
onnellisuuden tunteita, sankarikuvitelmia
7.
ihme jännitystä
työ
13. TYÖPÄIVÄ
sahaan kellarissa
viinaa tekee mieli
niin pirusti, helpottaisi
menin ilotulitusta katsomaan, viinanhimo katosi
14.
(kirjoitan tätä taas
seuraavana aamuna enkä millään muista
osa on kadonnut)
15.
kun yhtenä aamuna voisi nousta niin että olisi
16.
unia riitelystä
veljieni kanssa, käyttäydyin kuin pikkukakara
rovasti ja arkkitehti kyselivät teoksen edistymisestä
18.
kellarissa
sahasin ja liimasin pyhän laurin kesiä
vähän hosuin
kävin avajaisissa, join lasin viiniä, keskustelin
19.
nuuksion päivä meni hyvin
join viiniä ja yhteislaulua
opetus jatkui
meinasin purskahtaa itkuun
21.
luin, söin, tein töitä, työ
helpottaa, kun saa jotain
luin, söin, tein töitä, tv, ok
22.
aamiainen torilla
ihan hyvä aamu
23.
hirveitä pelkoja golfia pelatessa
laskettiin ettei se ole hybristuhlaamista
oli niin kuumakin
24.
tästä mitään tule
pasianssia tietokoneella
työtä tietokoneella
työskentelyä
työskentelyä, ihmeen hyvin
25.
kaljaa tekis
tein sensijaan banaanipirtelön
leikin kesken
32. PÄIVÄ
tapahtui
todennäköisesti olen katsonut televisiota ja torkkunut
33.
timanttiporan terät löytyivät juvanmalmilta ja kulmapora bauhausista
iltapäivällä hain leiviskän ja kivisalon tarkastamaan prismakiinnikkeiden mallia
pitää sisällään pienen miinan
miks vitussa mun ei anneta tavata insinööriä
34.
prismasarjojen mitat cariittiin
viiniä tekee mieli
iltapäivällä testasin timanttiterää, ei toimi
viiniä juomaan
45.
ahistaa, aamiainen
otin selvää poranteräasioista
saattaa se sittenkin
46.
virkeenä ylhäällä, kummallista
sammuin
47.
otin lounaalla yhden sitten
monta, simahdin
48.
tein itse sopan
49.
taas syömään kiinalaiseen
jännittää joku hirveästi, en
tiedä mikä
kiinnikkeiden piirustusten tarkistus
53. PÄIVÄ
maalasin ekan pyhän laurin kesän
arkkitehtikaverit olivat saaneet valtionpalkinnon
mun nimi oli lehtijutun yhteydessä, mut ei ne mulle
edes soittanu
54.
sujuu
ja uskomattoman säännöllistä
kolmatta päivää, jokohan lähtis juhlimaan
55.
hyvä työpäivä lukuun ottamatta paria melko pahaa out of the blue
-tipahtamista itkun partaalle
pyhän laurin kesät onnistuivat erinomaisesti
alkuviikon oivallusten pohjalta
56.
samanlainen kuin eilinen
57.
vähän pompottelee
viimeistelen tänään kolme pyhän laurin kesää
kuvaan ne ja laitan näyttelyhakemukseen
tietää vaan hirveästi työtä ja väistämättömän kritiikin kestämistä
58.
puuron jälkeen kuntosalilla
autolla puutavaraa ja pleksiä
nyt laitteleen svingialustaa, vai tekiskö huomenna
teinpä svingialustan
60. PÄIVÄ
saija, vastasin pirkolle
lähin sit Tapiolaan
sopimaan luonnoksesta arabian arkkitehtiskabaan
turtiaisen toimistossa
rupesin yhtäkkiä punottamaan
61.
lähdin pankkiautomaatille
törmäsin annaan,
mentiin eliteen
sieltä kosken kanssa kuu-kuuhun
sovin pessi raution kanssa
dokkarin tekstistä
käytiin annan kanssa
herättämässä charles, ei ollenkaan tykännyt
62.
pirkko soitti
pirkko on kiva likka
semmonen tuntu että alan tunnustaa väriä
63.
siivosin
64.
tekstasin pirkolle ja saijalle
sai’ja soitti, halusi tietää
tykkäsinkö ulkonäöstä
sanoin että minusta ihminen näyttää siltä
mitä se ajattelee, sai’ja ei siitä tykänny
ei se mitään, en minäkään
83. PÄIVÄ
loput kiinnikkeet tuli cariitista
liian pieni toleranssi
kauheita ahistuksia, peittelin niitä manulta
illalla salilla teki mieli karjua täyttä kurkkua
heräsin yöllä
pakilan kirkon asiat pyörii mielessä
84.
tiistaina alkaa prismojen ripustus pakilan työmaalla
nosturi tuli, vakuutusyhtiö ei
suostu vakuuttamaan ripustusta
vastaava mestari tiuskii mulle kun yksi sen työmiehistä ajelee mun nosturia
huvikseen, huomenna porataan
ensimmäinen
reikä
86.
en saanut näyttelyaikaa Sculptorista
87.
siitä sitten työmaalle
kulmapora toimii
voi että olin hyvällä tuulella
manun kanssa otettiin muutama kalja
ostettiin vielä poravasara
88.
että meni myöhään
jouduin peruuttamaan auton perjantailta
rautakaupan kautta kaamee krapula
taksilla työmaalle
saatiin viimeinen lattarivi paikalleen
illalla teki mieli vaan levätä
89.
saatiin ensimmäiset valokuidut taisteltua
nyt tiedetään mitä tehdään
ei muuten jaksaisi
90.
tehtiin iltavuoro kirkossa
kaksi prisma-aukkoa kohta
välillä, autolla ajaminen on vaikeata
91.
kolmonen ja nelonen valmiina, illaksi
tuskatilat
onneksi manu on
92.
lupasin manulle hirveän määrän materiaaleja bonukseksi teoksen onnistumisesta, no
nyt tämä tulee mulle tosi kalliiksi
manu lähti
94.
viritystaso korkealla
nämä päivät ovat ratkaisevia gabrielin siivelle
vaalennamme tänään heijastavia elementtejä
95.
autettiin näyttelyn ripustamisessa
iski hirveä viinanhimo
ja illalla vielä teatteriin Kullervoa katsomaan
nukahdin ekassa näytöksessä
102. PÄIVÄ
taksilla kirkkoon
vaalennetut elementit toimivat
hyvin, kaamee kankkunen
103.
saatiin loput prismat
mahtavat meduusat aurinko
tekee kirkon seinille, uskomatonta
mutta eihän mies itke ilman syytä
113. PÄIVÄ
taksilla kirkkoon
aurinko heitteli meduusoja
114.
leiviskän porukat katsomassa
yksi kysyi tiesinkö tosiaan
sanoin että se vastaa
paitsi että meduusat ovat voimakkaampia kuin arvasin
115.
luulen etten enää tarvitse nosturia
jätän teoksen niukemmaksi
villejä unia
116.
luulen että Gabrielin siipi valmistuu tänään tai viimeistään huomenna
kirkossa totesin etten enää tee salille enää mitään, kiinnitettiin alaosan
heijastavat elementit ja laitettiin krypta kuntoon
sitten kannettiin kamat autoon, vähän jäi epävarma olo, ovatko heijastavat
elementit vieläkin liian tummat, päädyin kuitenkin tähän ratkaisuun, se saa
olla, kamat kannettiin ylös ja ruvettiin juomaan ja editoimaan videota ja
printtaamaan kuvia, join paljon
aamulla leikkasin tukkani
117.
luovutin teoksen työmaalla, annoin viimeisen laskun
juha ei vaikuttanut ainakaan päällepäin mitenkään erikoiselta
ehkä se tykkää duunista
kotona iski hirveä ahdistus, ihan niinkuin olisin tappanut jonkun
118.
ne liitosta tilatut matskut, ne on tosi kalliit
toisaalta voin itse käyttää osan ETEENPÄIN sanoi piru kun taiteilijaa korvista
kampesi…
vei piru syömään ja oli niin hyvää että piti ottaa kolmaskin olut
119.
pakilan kirkon viimeinen lasku
odotettua pienempi, jään omilleni jos
kirkko maksaa minun loppulaskuni
120.
kirjoitin YEL-hakemuksen tälle vuodelle, hirveä pakokauhu siitä että eläkeyhtiö
maksattaa mulla YEL-maksuja seuraavatkin vuodet niinkuin viimeksi ja kaikki
menee ulosottoon, kun ei ole tuloja, toivottavasti niiden sana pitää, että ne voi
päättää sen vain tätä vuotta koskevaksi
132. TYÖ
kaljaa tekee mieli
mieli tekee kaljaa
ei treviaa, ajoissa kotiin
muisti meni lopussa
143. PÄIVÄ
jotain, illalla, kävin kävelyllä, istuin
Töölönlahden rannalla ja
Manalassa
tosi paha mania päällä, yöllä
multa loppu veto bottalla
144.
oppilaiden kanssa kirkkopalvelun taiteilijaretriitillä
olo
165. TYÖPÄIVÄ
pitelen taas sänkyä selässäni
tapasin sattumalta pirkon