MARKKU PÄÄKKÖNEN involuntary / tahaton 9.8. – 28.8.2011, G12, Helsinki
Markku Pääkkönen (s. 1955 Kuhmo) on helsinkiläinen Lallukan taiteilijakodissa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Pääkkönen on opettanut useissa taidekouluissa ja on yksi Taidekoulu Maan perustajajäsenistä. Taiteilijalle on myönnetty valtion viisivuotinen apuraha vuosiksi 2006-2010.
Pääkkönen on työskennellyt viime vuodet etupäässä suurten julkisen taiteen projektien parissa. Viimeisin suuri teos on vuonna 2009 valmistunut VVO -yhtymän pääkonttorin triptyykki ”8-minuuttia”, joka koostuu mediajulkisivusta ja PrintGlass -teoksista toimitalon keskusaulassa.
Isojen projektiensa ohessa Pääkkönen on työstänyt teoksia, joissa hän pyrkii hahmottamaan värin, tilan, valon ja erilaisten vuorovaikutteisten keinojen avulla aistimusten ja ajattelun rajamailla tapahtuvaa minuuden kokemista.
Näyttelyn teokset on toteutettu PrintGlass -tekniikan ja valon avulla. Teokset monistuvat seinään omina heijastuminaan ja luovat väritilan.
Teosten teemana on ’tahaton tunne’, ne ovat kuvauksia emootioista ja niiden purkauksista.
”Teokseni ovat tekstuaalisia epämääräisellä tavalla – niiden sisältämä sanallisuus on toki luettavissa, mutta ei ihan helposti. Katsoja joutuu paneutumaan teokseen kuin tunnepitoiseen vuorovaikutustilanteeseen. Tai ottamaan sen vastaan pelkkänä esteettisenä elämyksenä.”
Taiteiden yöksi 26.8.2011 Pääkkönen asentaa gallerian ikkunaan vuorovaikutteisen led-teoksen. Kun katsoja kävelee teoksen ohi, teos ’näkee’ katsojan ja reagoi tämän liikkeisiin. Katsoja voi tanssia teoksen väritapahtumien kanssa ja ’viedä’ teosta.
Lisätiedot: Anni Koskinen / TaM / Galleristi Gsm +358(0)44 5013094 1 E-mail: anni@galleria12.fi www.gallerial2.fi 1 www.markkupaakkonen.fi